Vaalitappiosta toipuvilla vihreillä on paljon mietittävää eri asioista. Keskeinen haaste on julkisen keskustelun pirstaloituminen. Vihreiltä puuttuu yhteinen ja kaikille avoin keskusteluareena. Tarvitsemme areenan, jossa voimme keskustella päivänpolitiikasta julkisesti.

Vihreillä on keskustelufoorumi, kirjoitamme ahkerasti blogeja ja kommentoimme politiikkaa sähköpostilistoilla, Facebookissa ja Twitterissä. Niissä kaikissa piilee kuitenkin yksi yhteinen ongelma: ne eivät ole riittävän suurta yleisöä kokoavia julkisia areenoita. Ne ovat vain puolittain julkisia.

Sillä vaikka kaikki mainitut keskustelunurkkaukset voivat tuntua meistä julkisilta areenoilta, ne eivät ole sellaisia massamittakaavassa. Esimerkiksi tämä blogi. Vaikka blogini on kaikille lukijoille näkyvissä ja se kerää ajoittain satojakin kävijöitä päivässä, täällä kirjoitetut ajatukset eivät harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta leviä laajemmalle kuin muutaman sadan tai korkeintaan tuhannen ihmisen tietoon.

Olemme liialti tuudittautuneet ajatukseen, että ihmiset olisivat automaattisesti puolellamme, koska olemme heidän puolellaan. Tämä on ollut erittäin haitallinen olettamus, sillä politiikassa vesi ei seiso koskaan paikallaan. Politiikassa ihmiset on vakuutettava jokaisen kysymyksen kohdalla erikseen.

Olemme myös uskoneet liian voimallisesti ns. parhaan argumentin periaatteeseen - emme siihen, että omat argumenttimme olisivat parhaita, vaan siihen, että yhteiskunnallisessa keskustelussa johdonmukaisimman perustelun pitäisi voittaa. Vaikka haluaisimme niin olevan, niin ei ole.

Politiikassa menestyminen edellyttää vedenpitävien perustelujen lisäksi erittäin aktiivista julkista keskustelua. Yhteiskunnallinen keskustelu puolestaan on mahdollista vain siten, että siihen osallistuu ja sitä seuraa riittävän suuri joukko ihmisiä.

Koska sähköpostilistamme, Facebook ja Twitter ovat vain puolijulkisia, meillä on kolme toisiaan täydentävää vaihtoehtoa:

1. Käydä keskustelua siellä, missä ihmiset jo ovat. Tämä tekee keskustelusta mediavetoista.
2. Tehdä keskustelufoorumistamme sellainen, että ihmisillä olisi jokin syy hakeutua sinne.
3. Kehittää Vihreästä Langasta keskustelualusta, jossa käytävillä keskusteluilla on merkitystä.

Kaikkiin kolmeen kannattaa panostaa. Itse uskon erityisesti Vihreän Langan kehittämiseen. Tällä hetkellä Langan nettikeskustelut ovat anonyymien fanaatikkojen hallussa. Keskustelun sävy kuitenkin muuttuisi nopeasti, kunhan käyttöön otettaisiin monilla nettisivuilla jo käytössä oleva Facebook-profiiliin, omaan nimeen ja kasvokuvaan perustuva kommentointi.

Minun on tunnustettava jotakin. En ole koskaan kokenut olevani vasemmistolainen. En ole tosin tuntenut itseäni oikeistolaiseksi yhtään sen enempää. Sen sijaan noin 15-vuotiaasta lähtien olen pitänyt itseäni vihreänä.

Niinpä minusta on aina tuntunut siltä, että keskustelu oikeistolaisen ja vasemmistolaisen maailmankuvan eroista on keskustelua jonkun muun minäkuvasta kuin minun omastani.

Hiljalleen minulle on alkanut valjeta, miksi oikeiston ja vasemmiston käsitteet tuntuvat niin vierailta: koska näillä kahdella käsitteellä tarkoitettuja asioita ei ole olemassa. Poliittista kokonaisuutta, jonka toista puolta voisi kutsua oikeaksi ja toista vasemmaksi, ei enää ole.

Sen sijaan on paljon ajankohtaisempia poliittisia kysymyksiä, joiden merkityksellisyyden oikeiston ja vasemmiston käsitteet sivuuttavat kokonaan. Esimerkiksi ympäristökysymykset, ihmisten yhdenvertaisuus, kestävä hyvinvointi, osallistuvan demokratian kehittäminen, globaali vastuu jne.

Käsitepari oikeisto–vasemmisto on yhä täällä, mutta oikeisto ja vasemmisto ovat kuolleet. Sosiologi Ulrich Beckin mukaan kuolleet käsitteet jäävät harhailemaan kieleen vailla merkitystä. Siksi zombiekäsitteet on korvattava uusilla, eletyn ajankohdan kannalta merkityksellisillä ajatuksilla.

Elämän muuttuessa jatkuvasti yhä monimutkaisemmaksi vastaukset eivät löydy menneisyydestä. Ratkaisut on etsittävä yrityksen ja erehdyksen kautta tästä päivästä, kuten aina ennenkin.

Vihreä identiteetti on osa edistysmielistä, progressiivista ideologiaa. Se on arvovalinta, kannanotto aikamme suurten kysymysten ratkaisemisen puolesta. Ongelmat, kuten ilmastonmuutos, ydinonnettomuudet, talouskriisit ja työpaikkojen katoaminen voivat tuntua ylivoimaisilta, mutta yhteistä niille kaikille on, että ongelmat ovat ratkaistavissa.

Siksi tarvitaan vastuunkantoa. Yksilö on vihreän politiikan päähenkilö, mutta tiedämme jokainen, että sankariyksilökään ei kykene kantamaan kaikkea vastuuta yksin. Siksi tarvitaan yhteisiä ponnistuksia ja yhteistä vastuunkantoa. Siksi tarvitaan luottamusta, myönteisyyttä ja rakkautta.

Helsingissä lumi aurataan pois vasta, kun sitä on kertynyt vähintään tietyn verran. Kun lunta on alle normin, aurausta ei suoriteta. Maalis- ja huhtikuussa kadut puolestaan sulavat täysin lumettomiksi. Tämän vuoksi katuja peittää keväisin soramatto.

Keväisin sataa kuitenkin yleensä aina ns. “uutta” lunta. Koska “uusi” lumi sataa soramaton päälle, lumi pakkautuu auraamatta tiiviiksi ja jäätyy. Jään alla soramatto toimii eristeenä. Tämä hidastaa jäisen sohjon haihtumista.

Jos sora lakaistaisiin keväällä pois ennen “uuden” lumen satamista, aurinko ja katuja tallaavat ihmiset sulattaisivat lumen. Sora sitoo itseensä myös jäisestä sohjosta sulavaa vettä, joka jäätyy uudelleen. Tämä hidastaa haihtumista entisestään.

Pölyämisen kannalta on hyvä, että sora pysyy märkänä. Kunnossapitäjän näkökulmasta sora kannattaakin pitää kadulla, kunnes se on täysin kuivaa. Kaupunkilaisten näkökulmasta sora on keväisin kuitenkin ongelma: pölyämisen lisäksi sora pitkittää katujen talvikautta.

Kunnossapitäjä joutuu alati painimaan resurssipulassa. Siksi kunnossapitäjä haluaa pitää soran kadulla mahdollisimman pitkään. Kaupunkilainen puolestaan haluaisi, että “uusi” lumi ei jää kadulle, vaan sulaa pois. Kunnossapitäjän ja kaupunkilaisen tavoitteiden välillä on siten selkeä ristiriita.

Soran aiheuttama ristiriita on hankala, koska osapuolina ovat kaupunkilainen ja viranomainen. Viranomainen tekee periaatteessa, kuten poliitikot päättävät. Tosiasiassa poliitikot eivät kuitenkaan päätä esimerkiksi soran käytöstä. Lisäksi viranomaiset jättävät usein panematta toimeen poliitikkojen tekemiä päätöksiä.

Suomessa ongelmat on tapana ratkaista. Hyvät neuvot tämän ristiriidan ratkaisemiseksi ovat erittäin tervetulleita!

“Työmatkaliikennettä palvelevat tärkeimmät kadut ja kevyen liikenteen väylät on aurattu ja liukkaudentorjunta tehty ennen klo 7.00″, on yksi rakennusviraston viidestä sitovasta toiminnallisesta tavoitteesta.

Yleisten töiden lautakunnan ja rakennusviraston talousarvioseminaarissa keskusteltiin 1.4.2011 paljon, miten epäselvä kirjaus on. Tässä keskustelun sisältö tiivistettynä:

1. Ei ole yleisesti tiedossa, mitä väyliä tarkoitetaan, joten miten tuloksia mitataan?
2. Eri liikennemuodoilla on erilaisia tarpeita. Olennainen kellonaika ja työmenetelmät riippuvat liikennemuodosta.
3. Kävelyn ja pyöräilyn kannalta tärkeimmät väylät eivät noudata moottoriliikenteelle tärkeimpiä reittejä.
4. Tärkeimmät kadunylityspaikat eivät ole tällä hetkellä kenenkään vastuulla.
5. Joukkoliikenteen ja muun autoliikenteen kannalta keskeisimmät väylät eivät ole samoja väyliä.
6. Kävelyn ja pyöräilyn kannalta olennaisempaa kuin kellonaika on se, että ylläpidosta oikeasti huolehditaan.
7. Kävelyn ja pyöräilyn kannalta tärkeimmät väylät eivät ole “kevyen liikenteen” väyliä, vaan jalkakäytäviä ja pyöräväyliä.
8. On epäselvää, mitä päiviä sitova tavoite koskee. Arkisin vai myös viikonloppuisin?

Niinpä HKR:n katu- ja puisto-osaston päällikkö lupasi, että tärkeimmät väylät piirretään toukokuun loppuun mennessä kartalle. Samalla asiaa tarkastellaan tarvelähtöisesti, eli eri liikennemuotojen tarpeista käsin.

Eduskuntapuolueiden puheenjohtajat ottivat eilen mittaa toisistaan Ylen Vaalistartissa. Keskustelussa otettiin kantaa mm. ydinvoimaan, työllisyyteen ja talouteen. Tässä omia havaintojani.

Kataisen annettiin puhua koko ajan halutessaan ja pitkään. Yleisön päätä nyökyttävä jeesmies vahvisti sanatonta viestiä “tämä mies johtaa Suomea”. Sinnemäen vastaukset olivat hyviä aina kun hän sai puheeenvuoron, mitä ei tosin tapahtunut valtavan usein. Erinomainen haaste muille ydinvoimasta heti alussa.

Räsänen onnistui raivaamaan itselleen puhetilaa yllättävän vahvasti vaikuttamatta pätkääkään ärsyttävältä. Tilanotosta kannattaisi ottaa mallia. Arhinmäki oli vakuuttava, haastoi kaikkia ja sai taitavasti puheenvuoron itselleen usein. Tuli mieleen ketterä futispelaaja. Ei yritä miellyttää kaikkia.

Soinin toistuvasti esitetyt sutkautukset kuulostivat ulkoa opetelluilta. Yllättävän huonotuulinen. Syntyi vaikutelma “minä vastaan koko maailma”. Urpilainen puhui pisimpään. Pitäisi tiivistää huomattavasti. Haastoi kiitettävästi Kataista ja Kiviniemeä. Väkinäinen hymy pistää tv:ssä silmään.

Kiviniemi pelasi varman päälle. Rauhallinen yleisvaikutelma. Pääsi ääneen halutessaan, mutta ei juuri hakenut suunvuoroa. Selkeä puolustusasetelma. Wallinin hiukset kimaltelivat ja hymy loisti. Yritti puhutella liberaalia kaupunkilaista, mutta kompastui kielipuolueen nauhoihin ja kaarteluun.

Television vaaliväittelyt noudattavat aina tiettyä formaattia. Ohjelman muoto pakottaa vastaajat kiertelemään sen sijaan, että he antaisivat suoria vastauksia. Jos vastaa heti suoraan, puheenvuoro katkaistaan siihen. Siksi puoluejohtajat perustelevat ensin näkemystään vaikka kuinka kauan ja kertovat varsinaisen kantansa vasta erikseen pyydettäessä.

Mielestäni syy ei ole vain poliitikoiden, vaan televisioformaatin, joka yrittää pakottaa politiikan monimutkaisuuden yksinkertaisiksi kyllä tai ei -vastauksiksi. Elämä ei ole televisiota.

Entäpä jos kaikille osallistujille jaettaisiinkin käyttöön koko ohjelman ajaksi tietty määrä puheaikaa? Esimerkiksi kymmenen minuuttia puhujaa kohti. Ajan voisi keskustelun kuluessa käyttää haluamallaan tavalla ottamalla pidemmin kantaa toisiin kysymyksiin ja lyhyesti toisiin. Tämä voisi kehittää vaaliväittelyjä joustavammiksi ja elämänmakuisemmiksi.

Olen ihmetellyt koko ikäni, miksei Pitkänsillan eteläpuoleisella Kaisaniemenrannalla tapahdu juuri mitään. Ranta on pelkkää hylättyä joutoaluetta, jota käytetään pääasiassa veneiden talvitelakkana.

Jokainen Turussa vieraillut lienee huomannut, miten eläväinen Aurajoen ranta on. Aurajoen myönteinen kehitys alkoi niinkin myöhään kuin vasta vuonna 1981. Sitä ennen Turussa ei ollut ravintolalaivoja.

Helsingin kaupunginhallitus käsittelee maanantaina 7.3. Kaisaniemenrannan asemakaavan muutosehdotusta. Vaikuttaa siltä, että ainakaan asuntolaivoja rantaan ei tule, sillä kaavaa ehdotetaan palautettavaksi uudelleen valmisteltavaksi.

Eli huonoimmassa tapauksessa Kaisaniemenrantaan ei tule yhtään minkäänlaista sosiaalista toimintaa tuottavaa kohdetta jatkossakaan, vaan tilanteen annetaan jatkua entisellään.

Olisiko tämä hetki sittenkin mahdollista kääntää voitoksi? Minusta vähimmäisvaatimus olisi, että rantaan osoitettaisiin paikkoja kahvila- ja ravintolalaivoille. Malliksi pitäisi ottaa Pitkänsillan pohjoispuolella sijaitseva jokilaiva.

Neljän ravintolalaivan vuoksi rantaa ei tarvitsisi uudistaa yli kuudella miljoonalla eurolla, vaan huomattavasti pienempikin panostus riittäisi erinomaisesti alkuun pääsemiseksi.

Helsingin kaupunki teetti vuonna 2010 Taloustutkimuksella mainion tutkimuksen nimeltä “Helsinkiläisten liikkumistottumukset 2010″. Tutkimuksen valossa Helsingin tavoite nostaa pyöräilyn osuus 15 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä vaikuttaa mahdolliselta saavuttaa. Nyt pyöräilyn osuus liikenteestä on Helsingissä 9 prosenttia.

Tutkimuksesta selviää myös, että 74 prosentilla helsinkiläisistä on käytössään polkupyörä ja 66 prosentilla on taloudessaan käytössä vähintään yksi henkilöauto. Kantakaupungissa 64 prosentilla asukkaista on pyörä ja 51 prosentilla auto. Esikaupungeissa 79 prosentilla asukkaista on pyörä ja 73 prosentilla auto.

Haluaisin kuitenkin tietää enemmän. Esimerkiksi sen, miten sukupuolten liikkumistottumukset eroavat toisistaan. Koska tämä ei suoraan selviä tutkimusraportista pyysin tutkimuksen taustamateriaaleja kaupunkisuunitteluvirastolta nähtäväkseni.

Saamani vastauksen mukaan “konsulttitöissä on ehto, että raakadataa ei anneta eteenpäin.” Miksi Helsinki suostuu tällaiseen ehtoon tilatessaan tutkimuksia? Julkisella rahalla tuotetun datan pitää olla julkisesti saatavilla.

Tutkimustuloksia ei ole esitelty julkisuudessa juurikaan raportin ilmestyttyä. Tieto on jäänyt pölyttymään hyllylle. Tutkimuksen taustamateriaaleista olisi valtavasti enemmän hyöytä kuin pelkästä tutkimusraportista, jos data vain olisi julkisesti saatavilla. Varsinkin, kun tutkimuksen teettäminen maksoi kaupungille 10 000 euroa.

Vuonna 2011 pitäisi olla päivän selvää, että tieto on arvokasta vain, jos sitä käytetään. Tietoa ei voi käyttää, jos sitä ei ole saatavilla. Tiedon avoimen käytön tiellä on monia esteitä. Kaikkein hölmöin este on suostua ostajana ehtoihin, jotka estävät käyttämästä ostettua tietoa vapaasti.

Helsingin ei ole mitään järkeä teettää tuhannen ihmisen haastattelumateriaalia, jos kaupunki ei voi antaa omistamaansa tietomateriaalia eteenpäin käytettäväksi. Julkisella rahalla tuotettua tietoa pitää voida käyttää. Siksi julkisen datan pitää olla avoimesti saatavilla.