[youtube=http://www.youtube.com/watch?v=EiTpS4MK3D8&hl=en&fs=1&rel=0&color1=0xe1600f&color2=0xfebd01&border=1]

Kuinka poraus Alaskan luonnonsuojelualueilla sitten vaikuttaisi öljyn hintaan? USA:n energiaministeriön alaisen Energy Information Administrationin (EIA) mukaan porauksia täytyisi valmistella niin kauan, että vaikutukset eivät näkyisi ennen vuotta 2030. Siksi hintavaikutukset olisivat olemattomia.

Kuten Al Gore viime viikolla totesi, öljyn kysyntä kasvaa maailmassa niin räjähdysmäisesti, että uudet lähteet eivät pysty pitämään hintoja enää kurissa. Poliitikot eivät voi laskea öljyn hintaa keinotekoisesti syytämällä rahaa öljy-yhtiöille. Riippuvuus fossiilisista polttoaineista on katkaistava ja siirryttävä käyttämään uusiutuvaa energiaa. Ja mitä kauemmin asian kanssa vehdataan, sitä kalliimmaksi se tulee.

Tässä edelliseen kirjoitukseeni viitaten muutamia sisällöllisiä huomioita Al Goren puheesta. Gore ei nimittäin maininnut puheessaan kertaakaan suomalaisessa energiakeskustelussa kaiken muun alleen jyräävää taikasanaa, ydinvoimaa.

Miten tämä on mahdollista? Mieshän puhuu ummet ja lammet aurinkoenergiasta, tuulivoimasta, geovoimasta jne. Miten Goren kaliberin vaikuttaja voi olla viittaamatta sanallakaan ydinvoimaan vaatiessaan USA:n täydellistä irtautumista fossiilisista polttoaineista kymmenessä vuodessa?

Vastaus on päivän selvä: irtautuminen öljyriippuvuudesta ei auta mitään, jos kasvava energianjano tyydytetään toisella näennäisen ilmaisella, yhtä lailla tuhlaamiseen kannustavalla energiamuodolla. Narkomania ei parane ryhtymällä alkoholistiksi.

Öljyn ja hiilen korvaaminen millä tahansa tulee joka tapauksessa olemaan kolossaalinen urakka, mikä näkyy erityisen selvästi oheisesta kuvasta. Ydinvoiman osuus maailman energiantuotannosta erottuu kapeana oranssina viipaleena.

Maailman primaarienergian tuotanto 1982-2007
Lähde: BP Statistical Review of World Energy, June 2008

Merkittävä lisäpanostus ydinvoimaan edes “siirtymäajan ratkaisuna”, jollaisena sitä Suomessa markkinoidaan, tarkoittaisi vaikeaa ja kallista valintaa: mille tasolle ydinvoiman osuutta pitäisi nostaa nykyisestä alle 10 prosentista? 25 prosenttiin? 33 prosenttiin? 50 prosenttiin?

Lisäksi kuten seuraavasta kuvasta näkyy, ydinvoima on jo valmiiksi lähes yksinomaan kehittyneiden maiden ratkaisu. Uralin länsipuolinen Euraasia ja Pohjois-Amerikka erottuvat muusta maailmasta huomattavilla vihreillä siivuillaan. Jos me siirrymme öljystä ja hiilestä ydinvoimaan, keillä kaikilla muilla on oikeus toimia samoin? Kaikilla, joilla on varaa? Kaikilla, jotka haluavat?

Maailman ydinenergian tuotanto 1982-2007
Lähde: BP Statistical Review of World Energy, June 2008

Lisäkysymyksiä herää tarkasteltaessa energiankulutuksen maantieteellistä jakautumista. Mitä tummempi väri, sitä enemmän energiaa henkeä kohti maissa kuluu. Tarkoitukseni ei ole niinkään kerätä sääliä maailman köyhille, kuin kysyä, kuinka sitten toimitaan, kun Kiina, Indonesia, Intia ja Brasilia ovat onnistuneet hilaamaan oman kulutuksensa meidän tasollemme?

Entä mitä tehdään vuonna 2050, kun maailman väkiluku on noussut 8,7-9,3 miljardiin nykyisestä noin 6,5 miljardista? Mistä ihmeestä silloin aiotaan saada halpaa energiaa liikuttamaan maailman 650 miljoonasta 2,9 miljardiin kasvavaksi ennustettua autokantaa?

Maailman energiankulutus henkeä kohti 2007
Lähde: BP Statistical Review of World Energy, June 2008

Suomessa toitotetaan joka päivä aamusta iltaan, kuinka ainoa uskottava keino ratkaista energiakriisi on lisätä ydinvoimaa. Kaikki muu on utopistista haihattelua, akkojen puhetta, hörhöilyä.

Gore elää selvästi aivan eri todellisuudessa kuin me. Mies puhuu vain uusiutuvista energiamuodoista. Onko hän siis haihatteleva utopisti? Akka? Hörhö?

Ei suinkaan. Gore on täysin oikeassa. Hörhöjä ovat ydinvoiman puolestapuhujat. Heidän syöttämänsä kertomuksen mukaan nykymeno voi jatkua ikuisesti. Tervetuloa todellisuuteen: ei voi. Mitä pidempään energiantuhlaus jatkuu, sitä kipeämmin törmäys pudotuksen loppuessa tulee sattumaan.

Akkoja ovat päättäjämme, jotka eivät uskalla tehdä tarvittavia, kipeitä päätöksiä. Energia on liian arvokasta tuhlattavaksi ja muuttuu koko ajan kalliimmaksi. Yhteiskunnat eivät tule kestämään sitä kilpailua, joka energiasta muutaman kymmenen vuoden sisällä syntyy, ellei haaskausta lopeteta ja sopeutumista uusiin olosuhteisiin aloiteta heti.

Haihattelun on päätyttävä. Nyt. On käsittämätöntä, että maailman yksi koulutetuimmista kansoista on saatu uskomaan hölynpöly ydinvoimasta ratkaisuna käsillä olevaan energiakriisiin. Utopia halvasta energiasta pahentaa ongelmaa jatkuvasti ja tuhlaus jatkuu vain entistä holtittomampana.

On päivän selvää, että energiakriisi ei ratkea lisäämällä energian tuotantoa, vaan vähentämällä sen kulutusta. Näin myös Suomessa, vaikka ilmeisesti asumme jonkinlaisessa rinnakkaisulottuvuudessa, jossa ratkaisumme eivät ole millään lailla riippuvaisia muusta maailmasta.

Vuosikymmeniä jatkunut jahkailu ja toimettomuus energiankulutuksen kasvuvauhdin pysäyttämiseksi on tulossa erittäin kalliiksi. Korko juoksee joka päivä jo nyt. Laskun maksavat lastenlapsiemme sukupolvet. Eipä kestä, olkaapa hyvät vain.

Kaiken muun suuren lisäksi Yhdysvaltoihin mahtuu paljon isoja, tunteikkaita, pysäyttäviä puheita. Tässä retoriikan mestarinäyte viime viikon torstailta, 17.7.2008. Kiitos vinkistä, Juhis!

Harmi, kun täällä Suomessa ei liiemmin perusteta puhetaidosta. Olisi se totisesti jotain, jos Pekkarisen Mauri ratkaisisi ihmiskunnan kaikki ongelmat kertaheilauksella kertomalla turpeenpolton autuudesta :)

Suosittelen puheen katsomista kokonaan. Kestää vähemmän kuin yksi Salkkareiden jakso. Ohessa myös kirjallinen tiivistelmä.

[youtube=http://www.youtube.com/watch?v=dt9wZloG97U&hl=en&fs=1&rel=0&color1=0x234900&color2=0x4e9e00&border=1]

We’re borrowing money from China to buy oil from the Persian Gulf to burn it in ways that destroy the planet. Every bit of that’s got to change. [...]

Today I challenge our nation to commit to producing 100 percent of our electricity from renewable energy and truly clean carbon-free sources within 10 years. [...]

Of course there are those who will tell us this can’t be done. Some of the voices we hear are the defenders of the status quo — the ones with a vested interest in perpetuating the current system, no matter how high a price the rest of us will have to pay. But even those who reap the profits of the carbon age have to recognize the inevitability of its demise. As one OPEC oil minister observed, “The Stone Age didn’t end because of a shortage of stones.” [...]

When President John F. Kennedy challenged our nation to land a man on the moon and bring him back safely in 10 years, many people doubted we could accomplish that goal. But 8 years and 2 months later, Neil Armstrong and Buzz Aldrin walked on the surface of the moon. [...]

We should tax what we burn, not what we earn. This is the single most important policy change we can make. [...]

We’re committed to changing not just light bulbs, but laws. And laws will only change with leadership. [...]

We must now lift our nation to reach another goal that will change history. Our entire civilization depends upon us now embarking on a new journey of exploration and discovery. Our success depends on our willingness as a people to undertake this journey and to complete it within 10 years. Once again, we have an opportunity to take a giant leap for humankind.

Edelliseen kirjoitukseeni liittyen on paikallaan pohtia hieman vakavammin tietotekniikan vaikutusta energiankulutukseen laajemmalti.

Tekninen kehitys on ratkaissut monia ihmiskunnan ongelmia, mutta samalla olemme luoneet tilalle uusia, entistä vakavampia uhkia. Ilmastonmuutoksen saama huomio on peittänyt harmillisen tehokkaasti taakseen melkein kaikki muut ihmisen toiminnan ympäristölle aiheuttamat tuhoisat vaikutukset: saastumisen, eroosion, viljelysmaan suolaantumisen, aavikoitumisen, vesistöjen pilaantumisen, metsien hävittämisen, lajien elintilan pienentymisen, sukupuuttoaallon, luonnon monimuotoisuuden kapenemisen. Sekä tietysti kaikkien näiden taloudelliset yhteisvaikutukset.

Tietotekniikan vaikutus pulmiin on kahtalainen: toisaalta se vähentää tarvettamme liikkua – emme esimerkiksi vaivaudu enää pankkiin asti maksamaan laskuja. Toisaalta koko nykyinen talousjärjestelmämme perustuu kahteen seikkaan: tietotekniikan suomaan mahdollisuuteen optimoida tuotantoa paikallisesti sekä mahdollisuuteen kuljettaa tavaraa tuotantokustannuksia edullisemmin halvan energian ansiosta.

Tuotannon siirtyessä aina vain kauemmaksi kuluttajista yhä suurempi osa maailman energiasta käytetäänkin kuljetukseen – raaka-aineiden rahtaamiseen planeetan laidalta toiselle ja valmiiden tuotteiden toimittamiseen kuluttajille ympäri maailmaa.

Kehityskulku kasvattaa jatkuvasti painetta rakentaa lisää kapasiteettia energian tuottamiseksi, mikä pitää energian hinnan keskipitkällä aikavälillä matalana, mikä ruokkii energiankulutusta entisestään, mikä jälleen puolestaan vaatii energiantuotannon lisäämistä jne. ja ad infinitum.

Halusimme tai emme, maailman energiankulutus tulee jatkamaan voimakasta kasvuaan. 1900-luvulla maailman energiankäyttö enemmän kuin kymmenkertaistui. Vuoteen 2030 mennessä energiankulutuksen arvioidaan kasvavan edelleen puolella nykyisestä. Suuri osa kasvusta aiheutuu liikenteen lisääntymisestä, mikä tarkoittaa lähes yksinomaan fossiilisten polttoaineiden kulutuksen nousua ja vuodesta toiseen yhä enemmän hiilidioksidipäästöjä.

Nämä ongelmat ovat liian suuria ratkaistavaksi lisäämällä energiantuontoa. 2000-luvun polttavin kysymys on, kuinka kestävä energiatalous toteutetaan. Energiankulutusta on vähennettävä, mutta kehitys vie vääjäämättä ja yhä nopeammin toiseen suuntaan. Maapallo kestää kyllä ihmisen aiheuttamat ongelmat, mutta maailman eliölajit – ihminen itse mukaanluettuna – eivät.

Olemassaolomme vakavin kysymys on, kuuluuko itsetuho kulttuuriimme sisäänrakennettuna ominaisuutena, vai voimmeko oikeasti kääntää pyörän, ennen kuin näännymme loputtomaan energianjanoomme?

Parjaamani Helsingin Sanomien keskustelupalsta osoitti tänään valoisamman puolensa: laskutaitoiset insinöörishenkilöt ampuivat nopeasti alas HS:n siteeraaman ankan, joka perustui alkeelliseen laskuvirheeseen.

Lehdessä nimittäin toistettiin New York Timesin erheellistä väitettä, että yksi Google-haku kuluttaisi yhtä paljon virtaa kuin energiansäästölamppu tunnissa. Tämä ei pidä paikkaansa millään tavalla: kuten nimimerkki Päivystävä fyysikko palstalla laskee, 11 W:n energiansäästölamppu kuluttaa tunnissa 11 wattituntia sähköä ja yksittäinen Google-haku noin 0,1 wattituntia. Tässä on satakertainen ero.

Nimimerkki Insinörtti suhteuttaa energiankulutusta havainnollisesti:

0,1 Wh/haku on aika järkevä suuruusluokkana. Siis parikymmentä sekuntia energiansäästölamppua, muutama sekunti televisionkatselua, kahdeskymmenesosa sekuntia sähkökiukaalla. Jos sähkö tuotetaan hiilivoimalla, hiilidioksidina se on 0,1 g. Autolla tuolla määrällä ei aja metriäkään.

HS:n pitäisikin oikaista levittämänsä väärä tieto. Muuten käy niin, että huhu liihottaa lomien jälkeen työpaikkojen kahvihuoneiden kautta osaksi kansallista epätietoisuutta. Nimimerkki Pohdiskelja toteaa olennaisen:

Tiedotusvälineiden tehtävänä on antaa paikkansapitävää ja analysoitua tietoa oleellisista asioista.

Vuonna 2048 historiantutkijoiden kaivaessa pölyttyneistä arkistoista vastausta kysymykseen ”Millä perustein tuulivoimaa vastustettiin Suomessa 2000-luvun alussa” tutkijat tulevat törmäämään HS:n toimittajan Jarmo Aaltosen 11.7.2008 kynäilemään kesälomakirjoitukseen “Tuulivoimaa ei tehdä puistossa”.

Kolumnissaan Aaltonen syväluotaa sitä sydäntäraastavaa semanttista vääryyttä, että useiden vierekkäisten tuulivoimaloiden esiintymiä nimitetään erheellisesti “tuulivoimapuistoiksi”, vaikka niissä ei edes kasva puita. Tällaiseen törkeän epäasianmukaiseen ja propagandistiseen kielenkäyttöön syyllistyy mm. Aaltosen kollega viereisessä uutisessa.

Ilmeisesti vakavampien asia-argumenttien puutteessa Aaltonen laskee toimituksellisen aineiston kylkeen ladotussa mielipidekirjoituksessaan tuulivoiman pahimmaksi synniksi, että

Pahimmillaan pitkälle toistasataa metriä korkea härveli ei ole varsinainen ilo kaunosilmälle, minkä lisäksi sen kymmeniä metrejä pitkät roottorinlavat saavat aikaan melkoisen mekkalan ja häiriöitä lähialueen radio- ja televisiosignaaleihin. Kun näitä humisevia torneja sijoitetaan monta vierekkäin, niin vaatii melkoisen pitkää assosiaatioloikkaa yhdistää tämä humiseva hässäkkä vaikkapa luonnonpuiston kauneusarvoihin.

Sen kummempia kainostelematta toimittaja päätyy ammattimaisen pätevästi perustellen johtopäätökseen, että tuulivoima ei ole ekologisesti hyväksyttävä tapa tuottaa sähköä, toisin kuin ydinvoima:

Eräiden laskelmien mukaan tuulivoimala aiheuttaa elinkaarensa aikana enemmän kasvihuonekaasupäästöjä tuotettuun energiaan suhteutettuna kuin ydinvoimala, joten tuulivoiman puhtoista imagoa on näinä aikoina varmaan pakkokin markkinoida mielikuvilla.

2040-luvun historioitsija päätyneekin sofistikoituneessa analyysissaan kutakuinkin samaan johtopäätökseen kuin vähäpätöinen aikalainen: tuulivoimasta käyty debatti perustui 2000-luvun alussa lähes yksinomaan tunneargumentteihin, kuten tämä laiturinnokasta kirjoittamani Aaltosen ammattitaitoa kohtaan epäasiallisesti hyökkäävä sepustuksenikin.

Muuten olen sitä mieltä, että vaikka julkiselle keskustelulle tekeekin hyvää tietty tunteenomainen karnevalistisuus, ammattitoimittajien toivoisi pysyttäytyvän asia-argumenteissa ja jättävän epäuskottavan, tunnepitoisen vaahtoamisen meille amatööribloggaajille. Okei, Jarmo?

Pasi Rutanen kertaa uusimmassa Kanava-lehdessä Barack Obaman menestystä demokraattien esivaaleissa. Teksti on tuttua jokaiselle, joka on hetkenkin seurannut lähestyviä USA:n presidentinvaaleja. Niille, jotka eivät ole, suosittelen oheisen 7-minuuttisen videonpätkän katsomista :) (kiitos Tia!).

Pysähdyttävintä Rutasen artikkelissa on hänen lakoninen toteamuksensa:

Melkoinen osa amerikkalaista älymystöä näkee [The Atlantic -lehden poliittisen kommentaattorin ja The Daily Dish -blogin kirjoittajan Andrew] Sullivanin ja Obaman esittämien ajatusten lisäksi, että maata lamauttavat kasvava tietämättömyys ja epä-älyllisyys. Menneenä pääsiäisenä eräässä saarnassa todettiin, että “Amerikassa on yö”.

Ikävä kyllä öinen tunnelma ei suinkaan rajoitu vain Yhdysvaltoihin. Johtuneeko myöhään tapahtuneesta oman henkisen kapasiteettini vajavaisuuden tiedostamisesta vai huolestani siitä, kuinka usein oikeastaan annankaan periksi piilevälle masokistiselle taipumukselleni lukea Helsingin Sanomien keskustelupalstaa, tuntuu välillä kuin koko maailmassa olisi yö.

Mainitulle palstalle eksyessään sananvapauteen uskova, satunnaiselle optimismille altis lukija tuntee pahasti kyynistyvänsä. Anonymiteetin takana kyyristelevien kirjoittajien kommenteista välittyvä kuva koulutetun kansakunnan maailmankuvasta on parhaina päivinä murheellinen, usein lohduton ja herättää karuimmillaan syvää epätoivoa.

Koko nimettömyyden kulttuuriin perustuvaa osaa internetistä hallitsevat kylähullut, joilla tuntuu riittävän loputtomasti aikaa ja energiaa silpoa käytännöllisesti katsottuna mikä tahansa järjellisesti pätevä argumentti aivan mistä hyvänsä aiheesta maan ja taivaan välillä yksinkertaisesti massan tuomalla äänenvoimalla.

Nimettömiä kirjoittajia vaikuttaa yhdistävän kaikkialla uskomus, että minkä tahansa mielipiteen oikeaksi osoittamiseksi riittää, kun toistaa näkemystään tarpeeksi monta kertaa mahdollisimman aggressiivisesti ja riittävän äänekkäästi.

Tietämättömyyden ja välinpitämättömyyden – ajoittain jopa järjen hengelle vihamielisen ilmapiirin keskellä on kuitenkin mahtavaa törmätä välillä sellaisiin kirjoittajiin, jotka jaksavat pitää toivoa paremmasta yllä. Kuten nimimerkin M.A. kirjoittama pätkä, jonka inspiroimana vuodatan tässä tuntojani julki:

Täällä monessa kommentissa esiintyy yksityisautoilua puolusteleva väite, jonka mukaan “Suomen osuus maailman CO2-päästöistä on niin pieni, ettei sen vähentämisellä ole vaikutusta”.

Todellako? Jos asia viedään yksilötasolle, niin yksittäisen ihmisen osuus maailman energiankulutuksesta ja päästöistä on vain miljardisosia. Tällä logiikalla jokainen yksittäinen ihminen voi elää kuin sika pellossa, koska “yksittäisen ihmisen tekemisillä ei ole merkitystä”. Mutta mihin kaikki energia sitten kuluu ja mistä kaikki jäte ja päästöt tulevat? Tyhjästäkö, jos yhden yksilön tai valtion tekemisillä ei ole merkitystä?

Suomeksi sanottuna yksityisautoilun merkityksen vähättelyssä kyse on hölmöläisen logiikasta. Hölmöläinen lastasi puunrunkoja hevosen vetämään rekeen, ja tuumi, että “jos hevonen jaksaa vetää tämän kuorman, jaksaa se vetää vielä yhden puun lisää”. Tätä jatkui, kunnes kaikki puut oli lopulta lastattu kyytiin. Hölmöläisen hämmästys oli suuri, kun hevonen ei jaksanutkaan vetää kuormaa.

Yhtä hämmästyneitä kuin hölmöläinen puukuorman päällä tuntuvat yksityisautoilijat olevan ilmastonmuutoksen edessä. Kysymys on nyt siitä, pystyvätkö ihmiset itse luopumaan lyhytnäköisestä hölmöläisen logiikastaan vapaaehtoisesti, vai vaaditaanko siihen “holhousta”. Nykymenon seurauksena kun tulee olemaan se, ettei reki enää liiku.

Yleensä olen taipuvainen uskomaan, että ihmiskunnan henkinen tila on keskimäärin stabiili. Kavahdan väitettä, että kulttuuri tai ajattelu voisivat “rappeutua”. Silti olen vakaasti sitä mieltä, että koko 2000-lukua ovat leimanneet ennen näkemätön typeryys, hämmästyttävä piittaamattomuus, käsittämätön kaikenkattava leväperäisyys, henkinen velttous, kummastuttava keskinkertaisuuden ihannointi, vastuun puute ja typerryttävä tunnekylmyys – sanalla sanoen apatia.

Mutta uskon, toivon ja tiedän, että muutos on tulossa. Se ei tapahdu hetkessä, enkä odota messiaanista väliintuloa. Silti juuri Barack Obamassa henkilöityy orastava uusi aika. Obama tulee voittamaan USA:n presidentinvaalit ja hänen mukanaan alkaa hidas kulttuurinen muutos; sukupolven mittainen maailmanlaajuinen ryhtiliike. Tervetuloa!