Keräsin nuorempana 1990-luvulla festarirahat Roskildessa tyhjiä oluttuoppeja maasta noukkimalla. Ehdin kerätä nelipäiväisillä festareilla parhaimmillani yhden illan aikana koko festarilipun hinnan takaisin konserttien väliajoilla – ja näin siten samalla elämäni suurimmat bändit ilmaiseksi.

Päivät kuluivat kavereiden kanssa mm. Radioheadin, Nick Caven, Supergrassin, Smashing Pumpkinsin, Flaming Lipsin, Mercury Revin ja Metallican keikoilla.

Tienasin myös matkoihin, juomiin ja ruokaan käyttämäni kruunut takaisin tuoppeja keräämällä. Yhtenä vuonna jäimme jopa voitolle, kun keräsimme tyttöystävän kanssa rahat yhteiseen pottiin.

Kuva: Stig Nygaard

Tanskalaiset suhtautuivat pohjoismaiseen tuoppeja keräävään nuorukaiseen erittäin sydämellisesti. Monet antoivat mukaan tuoppien kantoon tarkoitetun pahvikahvansa, joka oli erityisen himoittua tavaraa, sillä yhdestä pahvista sai viittä tyhjää tuoppia vastaavan rahasumman. Kaupan päälle opin paikallisilta kuolemattomia tanskankielisiä one-linereita.

Kymmenisen vuotta myöhemmin minun ei tarvinnut enää poimia tyhjiä tuoppeja mudasta, vaan minulla oli varaa rahoittaa festarini palkkatöillä ansaitsemallani rahalla.

Vuosikymmenessä myös festivaalien tunnelma oli muuttunut. Samoin Tanskan yhteiskunnallinen ilmapiiri. Tuoppien keräilystä oli tullut Slovakian romanien hommaa. Heihin ei suhtauduttu samanlaisella veljellisellä lämmöllä kuin nuoreen suomalaiseen pipopäähän.

Tanskassa näkee kaduilla, juna-asemilla ja puistoissa romanien lisäksi paljon toimettomia Grönlannin inuiteja. Usein juovuksissa. Näky on hyvin surullinen; ei vähiten sen herättämien Tanskan historiaan liittyvien ajatusten vuoksi. Tanskassa kerjääminen on kielletty lailla. Kerjäämistä se ei ole kitkenyt.

Kerjääminen voi olla hyvinkin häiritsevää, mutta rikollista? Kuten Niinistön Ville tänään kirjoittaa, ongelman ydin eivät ole romanit, vaan köyhyys. Vaikka köyhyys ei poistu kerjäämällä, ei se taatusti vähene poliisitoiminkaan. Ongelma ratkeaa vain puuttumalla sen todellisiiin syihin: Itä-Euroopan romanien ja Tanskan inuitien sietämättömän huonoon tilanteeseen.

“voiko esimerkiksi tuulivoimaa
tuottaa niin paljon
kuin tässä paketissa
on laskettu

se on todella mittava
mittava panostus

ja esimerkiksi tuulivoimapuistoon
suunnitellut tuulivoimapuistot

ovat saamassa ankaraa vastustusta
Oulun seudulla
Perämeren pohjukassa
Hailuodon ja Oulun

Hailuodon ja Oulun
välissä

ja sen takia että se on
paitsi että se ei
on

tuskin
tuskin siellä sillä tavalla
tuulee

niin
se on myös
muuttolinnuille

hyvin
hyvin
hyvin
vaarallista

lennellä Limingan lakeuksille
tuulivoimapuistojen yli

mutta
senkin voijaan tietenkin

tietenkin
tuota estää

ja sijoitella ne sillä tavalla

että
että ne tulevat
että ne kestävät

myös
myös lintujen
lintujen muuton”

Sanoitus Tuulikki Ukkola, 2010.

sen avulla
ydinvoiman avulla

sähköä käyttävä
raskas
teollisuus

joka on
joka ei pelkästään oo
raskasta teollisuutta

vaan energiaystävällistä
ja tehokasta
tehokasta
tehokasta teollisuutta

niin se saa
sen sähkön
omakustannushintaan

se ei joudu ostamaan sitä enää
energiamarkkinoilta
kalliiseen hintaan

Helsingin kaupunki on ilmoittanut ulkovessoja toimittaville yrityksille, että kaupungilla on vappuna monopoli vessojen sijoittamiseen mailleen. Rakennusviraston kanta vaikuttaa lehdestä luettuna melko suorasukaiselta, mutta ymmärrän hyvin periaatteen vastauksen takana.

HKR:n toimintaa valvovan yleisten töiden lautakunnan näkökulmasta mielestäni yksityisten vessojen tms. tilaa vievien laitteiden sijoittaminen yleiselle alueelle ei ole suinkaan ongelmaton asia.

Jo periaatteen kannalta on erittäin tärkeää, ettei julkista tilaa yksityistetä. Julkisen alueen on oltava yleisesti kaikkien käytettävissä. Yksittäinen yksityisvessa ei juuri vie puistosta tilaa, mutta 10 000 yksityistä vessaa täyttäisi kaupungin kaikki puistot laidasta laitaan.

Toisaalta olen täysin samaa mieltä, että usein vessoja ei ole suinkaan riittävästi vapun kaltaisissa juhlissa, joissa ihmiset kerääntyvät yhteen viettämään aikaa julkisille paikoille.

Maksullisissa yleisötilaisuuksissa voidaan käyttää konttivessoja, jotka kytketään suoraan kaupungin viemäriverkkoon. Kenties tällaisia konttivessoja voitaisiin jatkossa käyttää julkisissakin tilaisuuksissa, mutta se edellyttäisi tilapäisten viemärikytkentöjen tekemistä puistoalueille ja maksaisi enemmän kuin bajamajat.

Kuten Pihakatu-blogissa on tuotu ohimennen esiin, puistot eivät ole itsestään selvä osa kaupunkiympäristöä, vaan vasta tasavaltalaisen yhteiskunnan tuotos. Puistojen laajempi leviäminen kaupunkeihin kesti pitkälle 1800-luvun jälkipuolelle asti.

Ajatus julkisista puistoista virisi valistuksen myötä 1600–1700-luvuilla, mutta ennen vuotta 1789 yleinen puisto oli vain filosofinen utopia. Kaupunkipuutarhoja avattiin yleisölle osittain jo 1600-luvulla; julkisia ne eivät silti suinkaan olleet, vaan puhtaasti yksityisomaisuutta.

Julkinen puisto on siis tasavaltalainen instituutio. Puistojen leviäminen edellytti kahta tekijää:

1. Kaupungistumista, eli kaupunkien väkiluvun ja koon kasvua.
2. Ajattelutavan muutosta.

Näistä olennaisesti tärkeämpi oli se filosofinen murros, joka Ranskan vallankumouksen myötä tapahtui ja muutti ihmisten ajattelua. Väestönkasvu ei ollut niinkään ilmiön syy, vaan seuraus.

Pyörästään kannattaa pitää hyvän huolen lisäksi huoltokirjaa. Sellaiseen listataan fillarin alkuperäinen ostohinta, maksetut huoltopalvelut, kaikki jälkikäteen hankitut osat sekä omat ylläpito- ja korjaustoimenpiteet.

Pyörän osat kuluvat käytössä, joten jokaisella pyöräilijällä on ennemmin tai myöhemmin edessään ketjujen, sisäkumien ja ulkorenkaiden vaihto. Huoltokirjaan kerätään tällaiset normaalit ylläpitoon liittyvät hankinnat kuitteineen. Myös vanteet, navat ja satula kuluvat sekä pinnat löystyvät, joten niiden huolto kirjataan ylös.

Samaten huoltokirjaan listataan jokainen pyörään lisätty osa, kuten etu- ja takavalot, hauska soittokello, irtolukko, etutarakka, pajukori jne.

Vakuutusyhtiö tuskin arvottaa pyöräilijän omaa aikaa kovinkaan korkealle, mutta esimerkiksi öljyäminen ja paikkamaalaaminen ovat ruostesuojauksen kannalta välttämättömiä toimia, joten niistäkin on hyvä pitää kirjaa.

Huoltokirjaa voi helposti pitää päiväkirjamaisesti. Sellainen on helppo laatia joko ruutuvihkoon tai excel-taulukkoon. Kuitit tulee säilyttää alkuperäisinä tai skannata ne sähköiseen muotoon. Omista huoltotoimistaan ei luonnollisestikaan saa kuitteja – siksi ne kirjataan huoltokirjaan.

Huoltokirjaa kannattaa ruveta pitämään, vaikkei olisi aiemmin sellaista tehnytkään. Ilman tositteita vakuutusyhtiö olettaa lähtökohtaisesti, ettei pyörästä ole pidetty huolta, vaan sen vakuutusarvo laskee 10-12 vuodessa nollaan, vaikka fillarin jälleenmyyntiarvo olisikin huoltamisen ansiosta tosiasiassa säilynyt parhaimmillaan lähellä alkuperäistä ostohintaa.

Keväällä pyöräkaupoissa on ruuhkaa. Suurin osa pyöräilijöistä ajoittaa fillarinsa huollon samoille viikoille. Moni ostaa silloin myös uuden konkelin.

Molempiin kuluu aikaa, rahaa ja työtä, jolle vakuutusyhtiö ei varkaan yllättäessä anna mitään arvoa, ellei omistajalla ole esittää pyöränsä hankintaan, huoltoon, ylläpitoon, korjaamiseen, paranteluun jne. käyttämistään resursseista näyttöä.

Fillarin vakuutusarvo putoaa 10-12 vuodessa lähelle nollaa, vaikka pyörän kuin pyörän jälleenmyyntiarvo ei näin dramaattisesti syöksykään. Päinvastoin, hyvin ylläpidetyn ja säännöllisesti huolletun pyörän todellinen arvo säilyy esimerkiksi autoon verrattuna erinomaisesti vuosikausia. Parhaimmillaan kymmenkin vuotta vanhan polkupyörän jälleenmyyntiarvo on 50-75 % sen alkuperäisestä hinnasta, vaikka tätä halvemmallakin käytettyjä pyöriä tietysti löytää.

Huonoista osista kasatun halpispyörän arvo ei puolestaan vastaa ostettaessakaan sen todellista arvoa. Varsinkaan köyhän ei kannata ostaa halpaa, ja varakkaammankin etu on ostaa laatupyörä, joka säilyttää arvonsa.

Oma lukunsa ovat vintagepyörät, joiden reaaliarvo jopa nousee. Esimerkiksi 1960- tai 70-luvun Jopo on käytettynä kalliimpi kuin alunperin aikanaan. Varsinaiset, osista kootut hifi-vintagepyörät maksavat yleensä aina huomattavasti enemmän kuin niiden alkuperäinen hinta on ostohetkellä ollut. Tätä vakuutusyhtiö ei huomioi usein asiakkaan edun näkökulmasta mitenkään.