Pekka Haaviston kannatuksen nousu jatkuu ja on jo ohittanut taustaryhmänsä vihreiden kannatuksen. Signaali vahvistuu selvästi. Merkille on syytä panna, että Haaviston kannatus on nyt noussut toiselle kierrokselle tähyävien kilpakumppanien Väyrysen, Soinin ja Lipposen kanssa tilastollisesti saman marginaalin sisälle.

Kuten Osmo Soininvaara toteaa:

Nousu oli odotettu ja lisää on tulossa. Televisiotenttejä ei kovin moni katso, mutta sana leviää ajan myötä. Haaviston puolesta on kuulunut yhä enemmän painavia puheenvuoroja poliittisen kentän eri laidoilta. Niiden ydin on, että Haavisto on tosiasiassa ehdokkaista paras. Jos hän olisi jonkin suuren puolueen ehdokas, asetelma olisi kokonaan toinen. Haavisto on Niinistön ohella ehdokkaista ainoa, jonka kannatus ylittää oman puolueen kannatuksen. Muilla se jää roimasti jälkeen.

Kokoomuksen Sauli Niinistön kannatus on edelleen omassa ylhäisessä yksinäisyydessään. Siksi toiselle kierrokselle hänen kanssaan näyttääkin nyt kapuavan ehdokas Haavisto, jonka edellytykset tarjota todellinen vaihtoehto kokoomuksen Niinistölle ovat muita ehdokkaita paremmat.

Näin on siksi, että ehdokkaat Väyrynen, Soini ja Lipponen ovat käytännössä keskenään hyvin samasta puusta veistettyjä - ja arvomaailmaltaan varsin lähellä Sauli Niinistöä. Haavisto tarjoaa äänestäjille valtiomiestaitoisen, rakentavan ja asioita monipuolisesti eri kulmista punnitsevan vastapainon.

Tasavallan presidentin tehtävät liittyvät ennen muuta ulkopolitiikkaan. Isänmaallisena ihmisenä maailmanpolitiikan ytimessä kannuksensa hankkinut Haavisto on luonteva haastaja paitsi Väyryselle, Soinille ja Lipposelle, myös ylivoimaisena ennakkosuosikkina aiemmin pidetylle Niinistölle.

Tätä punnitessaan päätyy helposti valitsemaan ehdokkaakseen Haaviston. Kaikkien muiden ehdokkaiden suurin haaste onkin vakuuttaa äänestäjät siitä, miten he pärjäisivät toisella kierroksella Niinistöä vastaan.

Haaviston sanoin, erilaisia ihmisiä ja heidän taitojaan yhdistämällä syntyy kokoaan suurempi Suomi.

Eurooppa-politiikassa olisi nyt vihreiden mentävä aukko linjanvedon suhteen. Kuten Pekka Sauri taannoin viisaasti totesi, “poliittisen puheen keskeinen ongelma on päämäärien hautautuminen välineiden alle.”

Suomen Eurooppa-politiikan määränpää ei ole vain hautautunut, vaan se vaikuttaa kadonneen kokonaan. Brysselistä käsin minusta näyttää siltä, että Helsingin Sanomien tämänpäiväisen pääkirjoituksen otsikkoa mukaillen Suomi muuttui neuvottelijasta neuvottomaksi.

On päässyt syntymään harha, että riippuisi meistä, miten Eurooppa makaa. Suomesta on tullut saari. Samanlainen tilanne on nyt Iso-Britanniassa, mutta Eurooppa ei ole riippuvainen edes niin suuresta saarimaasta; Suomesta vielä vähemmän.

Päämäärän kirkastamista tarvitaan nyt enemmän kuin edes euron luomisen aikoina. Vaan missä ovat ne Habermansinsa lukeneet suomalaiset poliitikot, jotka ottaisivat tämän linjanvetämisen hoitaakseen?

“Suomessa vuonna 2009 kuolleista pyöräilijöistä kahdeksan kymmenestä ajoi ilman kypärää”, valistaa YLE. Se, mikä jäi kertomatta on kuitenkin tämä: pyöräily on erittäin turvallinen liikennemuoto. Vuonna 2009 Suomessa kuoli 20 ihmistä pyöräonnettomuuksissa.

Pyöräilyn turvallisuus on parantunut merkittävästi jo 20 vuotta peräkkäin. 2011 voi jäädä historiaan ensimmäisenä vuotena sataan vuoteen, kun Suomessa kuolee alle 15 pyöräilijää. Vielä 1990-luvun puoliväliin asti Suomessa kuoli joka ikinen vuosi yli 70 pyöräilijää.

Tilanne oli synkkä kymmeniä vuosia. Se on kuitenkin parantunut niin merkittävästi, että on tällainen uutisointi on todella harmillista. Se ohjaa liikenneturvallisuuden parissa työskentelevien ihmisten rajallisia aikaresursseja täysin väärään suuntaan.

Miksi toistaa papukaijana, että kypärät sitä ja kypärät tätä?

Pyöräkypärät eivät ole taikakypäriä. Ne eivät estä onnettomuuksia tapahtumasta. Kypärä on pyöräilyssä lain mukaan välttämätön turvallisuusväline, joka vähentää onnettomuuksien seurauksia niiden tapahtuessa. Kypärän käyttö ei kuitenkaan vähennä onnettomuuksia, vaan siihen tarvitaan konkreettisia keinoja.

Pyöräilijöiden liikenneturvallisuus ei parane puhumalla kypäristä. On keskityttävä siihen, mikä onnettomuuksia aiheuttaa. Suurin osa liikenneonnettomuuksista tapahtuu risteyksissä. Suurin osa pyöräilijöiden kuolemista tapahtuu taajamien ulkopuolella. Lisäksi Suomessa yli puolet kuolemaan johtaneista pyöräonnettomuuksista kohdistuu yli 65-vuotiaisiin.

Erityisen turhauttavaa on, että toimittajat päästävät Liikenneturvan niin helpolla. Eivätkö Liikenneturvan edustajat muka oikeasti tiedä, että liikenneonnettomuuksien ehkäisyssä tärkeintä on keskittyä onnettomuuksia aiheuttavien tekijöiden muuttamiseen eikä niiden seurauksiin?

Totta kai jokainen liikenteessä mukana oleva pyöräilijä on vastuussa omasta käyttäytymisestään, mutta yrittämällä muuttaa pelkästään onnettomuuksien uhrien käyttäytymistä saadaan aikaiseksi vain uhrien paheksuntaa.

Todellisia tuloksia pyöräilijoiden liikenneturvallisuuden ratkaisevaksi parantamiseksi saadaan aikaiseksi ainoastaan siten, että Liikenneturva lopettaa väittämästä pyöräkypärien olevan taikakypäriä ja ryhtyy tekemään yhteistyötä pyöräilijöiden kanssa heidän liikenneturvallisuutensa parantamiseksi.

Samasta aiheesta:
Ovatko kypärät sittenkään paras keino parantaa pyöräilyn turvallisuutta?
Pyöräilyn vaaroja ei pidä liioitella
Pyöräily on erittäin turvallinen liikennemuoto
Pyöräilystä yhä turvallisempaa

Keskustelin lauantaina pitkään ja hartaasti entisen yliopisto-opettajani ja nykyisen Eurooppa-tutkimuksen verkoston johtajan Juhana Aunesluoman kanssa Euroopan tilanteesta. Hän vertasi tilannetta kesään 1939. Ei sotilaallisesti, vaan siinä mielessä, että jokainen meistä tuntee luissaan, että jotain sellaista mullistavaa tulee tapahtumaan, johon ei voi itse vaikuttaa juuri mitenkään.

Aunesluoma vertasi tunnetta usvassa purjehtimiseen. Siltä tosiaan tuntuu. Tunne siitä, että kohta rystähtää,on voimakas. Epävarmuuden ilmapiiriä korostaa, ettei kukaan ole osannut määrittää, milloin rysähtää. Erityisen häiritseväksi kaiken tekee, ettei kukaan tiedä, mitä tulee tapahtumaan.

Sunnuntaina Wolfgang Münchau antoi Financial Timesin kolumnissaan eurolle armonaikaa joulukuun 9. päivään asti. Samaa näkemystä toisti tänään Olli Rehn. Tämä arvio perustuu siihen, että 9.12.2011 järjestettävältä huippukokoukselta odotetaan tuloksia, jotka joko vakauttavat tilanteen tai syöksevät yhteisvaluutan tuhoon.

Ohessa on kaksi kuvaajaa, joiden on tarkoitus ilmentää sitä tilannetta, jossa juuri nyt olemme. Kukaan ei voi väittää tietävänsä, mitä taloudessa tapahtuu lähivuosien aikana, mutta seuraavat kymmenen päivää jäävät historiaan hetkinä, jolloin ne valinnat tehdään, joiden seurauksia me kaikki joudumme kantamaan kenties koko elämämme ajan.

Kummankaan kuvaajan tarkoitus ei ole antaa ymmärtää, että tilanne olisi räjähtämässä käsiin. Päinvastoin. Kuvaajien tarkoitus on näyttää, että on olemassa lukemattomia vaihtoehtoisia kehityskulkuja. Se, mitä lopulta tapahtuu, riippuu aina valitusta politiikasta - ja vain hyvin harvoin puhtaasti sattumasta.

Suomessa on ilmeisesti tulossa kuumat vaalit. En ole ihan varma milloin ja mitkä vaalit, mutta vaikuttaisi, että kunnallisvaalit ensi vuoden syksyllä.

Mitä väliä sillä on, kannattaako joku Pekka Haavisto Natoa vai ei? Olennaistahan on, että hänen huhutaan kannattavan. Jokainen yläastetta käynyt tietää, että sillä nyt ei varsinaisesti ole erityisemmin merkitystä, pitääkö jokin huhu paikkaansa vaiko ei. Riittää, että on huhu. Jos on huhu, niin se tarkoittaa, että asia voi ihan hyvin pitää paikkaansa.

Eli jos Haaviston huhutaan kannatavan Natoa, niin silloin hän voi myös kannattaa sitä. Älä yritä kiistää. Haavistohan palvoo Natoa. Jätkähän on oikea Nato-fani. Kannatatko kenties itsekin Natoa? Ahaa, olet siis Haaviston kanssa samaa mieltä, että

“En kannata Suomen NATO-jäsenyyttä. Nato-jäsenyys ei nyt ole ajankohtainen, mutta asiaa on voitava harkita tarvittaessa uudestaan. Suomella ei ole tällä hetkellä mitään sellaista turvallisuusvajetta, jonka NATO-jäsenyys ratkaisisi. Pidän tärkeänä periaatetta, että Suomen turvallisuuspoliittisista ratkaisuista päätetään aina kotimaassa, eikä niitä ratkaista Moskovassa tai Washingtonissa.”

Pelkkä vihjailu, että Haavisto kannattaa Natoa, vahvistaa vihreiden olevan pahoja sikapaskoja. Eli nykysuomeksi sanottuna porvareita.

Samahan tiedetään myös hommafoorumilla. Ilkeitä vihreitä sikapaskoja. Ihan vitun paskoja, koska kannattavat kaikkea sitä. No kaikkea sitä just. Sitä, mitä kannattavat. En minä tiedä, mitä ne kannattavat. Ihan vitun sama, mitä kannattavat. Koska ovat paskoja. No koska vittu ovat vihreitä. Eivätkä todellakaan mitään porvareita saatana! Vihreät, nehän on vittu kommareita. Vastustavat Natoa ja kaikkea muuta. Vitun kommarit.

Häh? Miten tämä liittyy yhtään mihinkään? Tulossahan on presidentinvaalit. Ensi vuoden keväällä, eikä syksyllä. Aivan.