Ravintolapäivä ravistelee luutuneita maan tapoja ja herättelee ihmisiä pohtimaan ruoan merkitystä osana kulttuuria, käyttämään ravintolapalveluita ja parhaimmillaan kannustaa useita satoja ihmisiä harkitsemaan oman yrityksen perustamista.

Siksi Ravintolapäivä on minusta vuoden kulttuuriteko. Omaa suosikkiaan voi ehdottaa edellä olevan linkin kautta. Ohessa kuvia Ravintolapäivänä 21. elokuuta Helsingin Mariankatua ilahduttaneesta ravintola Kolmesta Luukusta.

Onko iltapäivälehtien ainoa myyntikeino lietsoa ihmisten halua uskoa dorkiin huhuihin, kuten että EU muka kieltää ilmapallojen puhaltamisen alle 8-vuotiailta? Matti Niemen terävä kirjoitus osuu halvan populismin ytimeen ja päästää löysästä pallosta ilmat ulos.

Tällaista kriittistä kansalaisuutta tarvitaan enemmän kuin koskaan. Voisiko myös puberteettinen media aikuistua ja kritisoida esimerkiksi sitä typeryyttä, että EU-parlamentin istunnot pidetään Strasbourgissa, vaikka parlamentti sijaitsee Brysselissä?

Ilmapalloja saa vastedeskin puhaltaa juuri niin kuin haluaa. Kukaan ei myöskään ole kieltämässä lakupiippuja tai pakottamassa ihmisiä ottamaan rokotteita. Sen sijaan jopa 200 miljoonaa euroa vuodessa maksava sahaaminen kahden kaupungin välillä jatkuu entisellään.

EU-kansalaisilla on perusteltu oikeus vaatia, että hallinto toimii tehokkaasti eikä törsää valtavia summia tyhjänpäiväisyyksiin, kuten reissaamiseen Brysselin ja Strasbourgin välillä. Yhtä lailla kansalaisilla on perusteltu oikeus vaatia, että media ei käytä ihmisten naiiviutta ja skandaalinälkää ala-arvoisesti hyväkseen.

Hallinto ei muutu pätkääkään paremmaksi taivastelemalla ilmapalloja ja lakupiippuja. Hallinto on täynnä urpouksia. Niistä Strasbourgiin reissaaminen on sen mittakaavan idioottimaisuutta, että siihen pitäisi kiinnittää oikeasti huomiota eikä dadailla ilmapalloista.

Miksi roskalehdet eivät taivastele Strasbourgin istuntoja niin kauan, kunnes paine lopettaa turha ja kallis ravaaminen kahden kaupungin välillä kasvaa niin suureksi, että pelleily Strasbourgissa päättyy?

Konjunkturinstitutetin tutkimusosaston johtaja Juhana Vartiainen puki hyvin sanoiksi oleellisen keskustelusta Kreikan vakuuksista: vakuuskeskustelu on unohdettava. Keskeistä on, että nyt sovittu paketti uhkaa syöstä Kreikan kierteeseen, jossa maa joutuu riippuvaiseksi kansainvälisistä rahoittajista.

Noidankehän seurauksena Kreikka joutuu yksityistämään julkista infraa ja huonontamaan työehtoja ilman, että järjettömistä toimista huolimatta Kreikan kyky selvitä veloistaan paranisi mitenkään. Tämän estäminen on edelleen mahdollista, mutta se on joka hetki yhä vaikeampaa.

Tarjolla on ollut kolme vaihtoehtoa:

1. Järjestellään Kreikan velat uudelleen niin, että Kreikka ei kaadu velkoihinsa, jolloin sekä pankit että muiden EU-maiden veronmaksajat kärsivät pieniä tappioita;
2. Järjestellään Kreikan velat uudelleen niin, että Kreikka kaatuu velkoihinsa, jolloin sekä pankit että veronmaksajat kärsivät suuria tappioita;
3. Jauhetaan puoli vuotta siitä, kuka kärsii minkäkinlaisia tappioita ja muuttuuko sadevesi smurffilimuksi, jos Kreikalta saadaan näennäiset 30 vuoden vakuudet.

Vakuuksista jankuttamisen vuoksi vaihtoehdosta neljä ei ole ollut mahdollista keskustella, koska vaihtoehto kolme on vienyt tilan kaikelta järkevältä keskustelulta. Se olisi voinut olla esimerkiksi:

4. Keskitytään vaihtoehtoon yksi, jotta olisi mahdollista huolehtia, että Kreikka ei kaadu velkoihinsa ja jotta tappiot pankkien ja veronmaksajien välillä voidaan mitoittaa oikeudenmukaisessa suhteessa.

Puoli vuotta tyhjää käyneen keskustelun vuoksi epäolennainen on haudannut alleen olennaisen. Koko ongelman ydin on, että kun politiikanteon tyylistä tulee sisältöä tärkeämpää, sisältö työnnetään hanuriin.

Nyt on puhuttava sisällöstä. Tyyli on sivuseikka. Sisältö on Kreikan romahduksen estäminen. Helppoheikkien helpot ratkaisut ja niiden seurauksena koko Eurooppaa uhkaava populistinen autoritarismi on torjuttava.

Katajanokan Linnankatu 3:een pystytetään purettavan rakennuksen tilalle uusi asuintalo. Taloon tulee 3170 kerrosneliötä, eli noin 42 asuntoa. Oikein hyvä; kantakaupungin tiivistäminen on erittäin tervetullutta.

Uudet asukkaat ovat Suomen parhaiden joukkoliikenneyhteyksien saavutettavissa. Linnankatu 3:n vieressä sijaitsee raitiolinja 4:n pysäkki, josta pääsee Helsingin keskustaan 12 minuutissa. Siksi Katajanokan asukkaista huomattavasti yli puolella ei ole autoa.

Silti kaavaluonnoksessa uuteen taloon määrättäisiin 25 autopaikkaa (1 ap/125 k-m2). Tämä tarkoittaisi, että jopa 60 prosenttiin asunnoista tulisi autopaikka, vaikka alle puolella Katajanokan asukkaista ylipäätään on tarvetta autopaikalle.

Luonnoksessa siis lähdettiin siitä, että Katajanokalle tarvitaan autopaikkoja samaan tyyliin kuin vaikkapa Kontulaan, jonne aiemman esikaupunkeja koskevan määräyksen (1 ap/100 k-m2) sijaan nykyään määrätään rakentamaan yksi autopaikka 120 kerrosneliötä kohti (1 ap/120 k-m2).

Katajanokalla yhtä löysä parkkinormi kuin Kontulassa

Eli Katajanokalla uudisrakentamiseen sovelletaan mikroskooppisen verran tiukempaa pysäköintinormia kuin Kontulassa. Tässä ei ole mitään järkeä. Ja tällä tavalla Helsinkiä on rakennettu kuluneet 40-50 vuotta. Ikään kuin kantakaupunki ja esikaupungit olisivat yksi ja sama asia.

Kaavaluonnokseen saatiin eilen yleisten töiden lautakunnassa äänestyksen (5-4) jälkeen seuraava lisäys: “Keskustan tiiviisti rakennetussa umpikorttelissa pysäköintinormi 1 ap/125 k-m2 on liian korkea ottaen huomioon, että raitiovaunu kulkee aivan vierestä.”

Se, että parkkipaikkoja rakennetaan enemmän kuin niitä tarvitaan, ohjaa ihmisiä käyttämään joukkoliikenteen sijaan omaa autoa. Lisäksi sen sijaan, että parkkipaikkojen rakentamiskulut perittäisiin vain paikkoja tarvitsevilta, parkkipaikkojen rakentaminen kustannetaan yhteisestä pussista. Tämä on väärin.

Asumisen hintaa Helsingissä merkittävästi nostavasta pysäköinnin subventoinnista on luovuttava. Asumiskulujen ja autopaikkojen kytkös on purettava. Lisäksi kantakaupungin elävöittämiseen tarvitaan voimakkaita ponnistuksia.

Ensimmäiseksi on muutettava Helsingin parkkinormia. Toiseksi esikaupunkien tapaan myös kantakaupunkiin tarvitaan sen omat lähtökohdat tunnustava visio: kantakaupungin renessanssi.

Kaikilla ei ole varaa autopaikkaan, joten pysäköinnin kulut pitää jakaa kaikkien kesken, summasi Helsingin kaupunginhallituksen puheenjohtaja Risto Rautava (kok) (HS Kaupunki 10. 9.). Kaikilla ei myöskään ole varaa asuntoon kantakaupungissa, eikä sellaisen hankintakustannuksia tasata naapureiden kesken. Pysäköintikulut ovat keskeinen asuntojen hintoihin ilmaa puhaltava tekijä.

Kalasatamassa, Jätkäsaaressa ja muualla kantakaupungissa pysäköintihallien rakentaminen nostaa asuntojen hintoja yli miljardilla eurolla. Yksittäisen ihmisen kannalta tämä on kalliimpaa kuin lomalento joka neljäs viikko. Asukkaat maksavat yhtiövastikkeessaan autopaikan rakennuskuluja yli 170 euroa kuukaudessa riippumatta siitä, onko heillä autopaikkaa. Tämä on enemmän kuin sähköön, veteen, puhelimeen ja internetiin kuluu kuukaudessa.

Miksi näin suuri yksityinen kustannus pitäisi maksaa yhteisestä pussista? Miksi markkinatalous hylätään, kun kyse on yksityisten pysäköintikulujen maksamisesta? Ongelman ydin on kaupungin asettamissa parkkipaikkojen minimisäännöissä. On väärin, että asumiskulujen ja autopaikkojen kytköstä ei pureta. Parkkinormia on muutettava. Kantakaupungissa 60–70 prosentilla ei ole autoa.

Kirjoitus julkaistiin Helsingin Sanomissa toimituksen valitsemalla otsikolla “Autotonkin maksaa autopaikoista” 13.9.2011.

San Francisco otti äskettäin ison askeleen kohti fiksumpaa pysäköintiä. Kaupunki korvaa vaiheittain yli 5000 vanhenevaa pysäköintimittariaan uudella mallilla, joka säätää pysäköinnin hinnan sen mukaan, montako vapaata parkkipaikkaa on tarjolla. Hinnat määräytyvät kysynnän ja tarjonnan mukaan automaattisesti.

Pysäköinnin hinta vaihtelee San Franciscossa 0,25 - 6 dollarin välillä tunnissa. Mittariin voi maksaa luotto- tai pankkikortilla. Tarjolla olevien paikkojen määrän ja hinnan voi lisäksi tarkistaa ilmaiseksi puhelimella ennen kuin edes lähtee liikkeelle. Ehkäpä joku päivä Helsingissäkin.

Suomalaista “yhteisvastuuta” on maksaa satasia kuussa naapurin autopaikasta. Yhden autopaikan rakennuskustannukset ovat 40 000 euron suuruusluokkaa. Hinta saattaa nousta jopa 65 000 euroon pysäköintipaikkaa kohden.

Helsingin Sanomien esimerkkitalossa on 50 kpl sadan neliön asuntoa. Siihen rakennetaan 40 autopaikkaa, jotka maksavat 45 000 euroa kappaleelta. Autopaikkojen rakentamiseen otetaan 25 vuoden laina kolmen prosentin korolla. Jos rakennuskustannus peritään autopaikkojen käyttömaksuna, se on 215 euroa kuukaudessa.

Koska usein autopaikkojen käyttäjät maksavat kuitenkin vain pysäköinnin juoksevat kulut, rakennuskulut tasataan kaikkien asukkaiden kesken ja maksetaan yhtiövastikkeessa. Esimerkkitalon kaikki asukkaat maksavat yhtiövastikkeessaan autopaikan rakennuskuluja 172 euroa kuussa. Tämän lisäksi tulevat autopaikan kunnossapidosta koituvat kulut.

Onko tässä oikeasti mitään järkeä kenenkään muun kuin autopaikan hinnasta satasia kuussa naapureiltaan tukea saavien kannalta? EU-maiden välistä yhteisvastuuta pidetään täysin vastuuttomana, mutta sen sijaan autokommuunin pakkojäsenyydestä peritään jäsenmaksua 172 euroa kuukaudessa.